Mikä on Raamattu? Merkitys

Mikä on Raamattu? Merkitys. Raamattu on Jumalan Sana, joka on ilmoitettu ja tallennettu vuosisatojen aikana kirjoitettujen kirjojen kokoelmaan. Raamattu on myös maailman luetuin kirja. Se ei kuitenkaan ole mikä tahansa kirja. Raamatun lukijoiden tulisi tietää, että sillä on kaksi luonnetta: inhimillinen ja jumalallinen.

Raamatun inhimillinen luonne tarkoittaa, että se on ihmisten kirjoittama. Sen jumalallinen luonne tarkoittaa, että vaikka se on ihmisten kirjoittama, se on Jumalan itsensä innoittama. Se on siis Jumalan jumalallinen Sana jokaisessa mielessä.

Sanan ”Raamattu” merkitys

Sana Raamattu tarkoittaa ”kirjaa” ja on kreikkalaista alkuperää. On mielenkiintoista huomata, että tavalla, jolla tätä termiä käytetään, on hyvin erityinen merkitys. Se osoittaa, että miljoonien olemassa olevien kirjojen joukossa vain yhdellä on riittävä merkitys ja auktoriteetti, jotta sitä voidaan kutsua yksinkertaisesti ”Kirjaksi”.

Ennen kuin termiä ”Raamattu” käytettiin laajalti, tätä kirjakokoelmaa kutsuttiin useammin ”Pyhiksi kirjoituksiksi”.

Milloin Raamattu on kirjoittanut ja kuka on kirjoittanut?

Raamatun muodostavan kirjakokoelman ovat kirjoittaneet eri kirjailijat 1500–2000 vuoden ajanjakson aikana. Varhaisimmat kirjoitetut kirjat juontavat todennäköisesti noin 3500 vuotta sitten. Myöhemmät on kirjoitettu noin 2000 vuotta sitten.

Raamattuun kirjattu historia kattaa kuitenkin paljon pidemmän ajanjakson. Se juontaa juurensa aikaisimpaan mahdolliseen päivämäärään, koska se kertoo maailman luomisesta. Lue lisää siitä, ketkä olivat raamatun kirjoittajia.

Jaot tai osat

Raamattu on jaettu kahteen osaan. Suurempaa osaa (sekä tilavuudeltaan että muodostumisen pituudeltaan) kutsutaan Vanhaksi testamentiksi, pienempää Uudeksi testamentiksi. Vanhan testamentin merkityksen ilmaisi parhaiten apostoli Paavali, joka kutsui sitä ”Kristuksen opettajaksi”.

Vanhassa testamentissa on monia moraalisia käskyjä, mutta on mahdotonta pelastua edes niitä tarkasti noudattamalla. Pelastuksemme tarvitsemme Kristusta, jonka tulemisesta puhutaan Uudessa testamentissa. Vanhan testamentin ja sen käskyjen tarkoitus on saattaa ihminen siihen tilaan, jossa hän voi hyväksyä Kristuksen ja uskoa häneen.

Uuden testamentin tarkoitus on puhua Kristuksen maallisesta elämästä, Hänen ylösnousemuksestaan kuolleista ja lupauksista niille, jotka uskovat Häneen.

Historia

Vanhan testamentin kirjat kirjoitettiin hepreaksi ja arameaa läheisillä kielillä. Varhaisin, tärkein ja tarkin Vanhan testamentin käännös tehtiin 3. vuosisadalla eaa., jolloin 72 Palestiinasta kutsuttua kääntäjää käänsivät Raamatun kreikaksi Egyptin kuninkaan Ptolemaios Filadelfoksen käskystä.

Siksi Vanhan testamentin ensimmäistä käännöstä hepreasta kreikaksi kutsuttiin myöhemmin ”Seitsemänkymmenen käännökseksi”, latinaksi Septuaginta. Kaikkien Uuden testamentin kirjojen kieli on kreikka, vaikka niiden kirjoittajat olivat juutalaisia; Kreikka oli tuolloin itäisen Välimeren ”kansainvälinen” kieli.

Vanhin Vanhasta testamentista löydetty teksti, Mooseksen lain kymmenen käskyä, on peräisin noin vuodelta 200 eaa. Vanhin Uuden testamentin käsikirjoitus, papyruspala, jossa on Johanneksen evankeliumin katkelma, on peräisin 200-luvun alusta.

Kirkko ei ainoastaan loi ja säilytti Raamattua. Se muodosti myös sen, mitä tieteessä kutsutaan ”raamatulliseksi kaanoniksi”, eli monista eri teksteistä se onnistui valitsemaan ne, jotka ilman vääristymiä tai ristiriitoja puhuvat Jumalasta ja Hänen suhteestaan Hänen luomaansa maailmaan.

Raamatun kirjat on sisällöltään jaettu positiivisiin, historiallisiin, didaktisiin ja profeetallisiin. Kirjoja, jotka syystä tai toisesta eivät sisälly kaanoniin, kutsutaan apokryfeiksi.

Kun Rooman valtakunta hyväksyi kristinuskon Konstantinus Suuren johdolla, Uusi testamentti oli osittain käännetty useille antiikin maailman kielille: latinaksi, syyriaksi ja kopiksi. 500-luvun alussa Betlehemiin asettunut Jerome Stridon käänsi koko Raamatun latinaksi.

Tätä käännöstä kutsuttiin ”Vulgaatiksi”, ja se toimi perustana käännöksille monille muille maailman kielille. Myöhemmin Vulgatalla oli kunnia olla ensimmäinen painettu Raamattu; tämän teki jo 1400-luvulla saksalainen Johannes Gutenberg.

800-luvun jälkipuoliskolla, erityisesti Raamatun kääntämistä varten, Solunin veljekset Cyril ja Methodius loivat slaavilaiset aakkoset ja käänsivät sitten koko Pyhän Raamatun kirkon slaaviksi. Kasteen ohella Venäjä hyväksyi myös tämän raamatunkäännöksen. 1800-luvun lopulla Venäjän ortodoksinen kirkko hyväksyi ja julkaisi Raamatun käännöksen nykyvenäjäksi nimeltä ”Synodal”.

Niiden, jotka haluavat syventää Pyhän Raamatun lukemista, on muistettava, että Raamattu ei ole historiallinen tutkielma, ei yksinkertainen ohje kaikkiin tilanteisiin, vaan monimutkainen ja monikerroksinen teksti. Voit ymmärtää sen vain, jos olet kirkon perinteen rajoissa, johon Raamattu kuuluu: pyhien isien tulkinta tietyissä Raamatun paikoissa on paras apu kaikille tämän suuren kirjan lukeville. .

Emme saa unohtaa, että Raamattu on kirjoitettu Jumalan ja ihmisen yhteiskirjoituksena, joten kirkossa asuvan Pyhän Hengen apu on välttämätöntä uskovalle ja sen mahdollisimman täydelliselle ymmärtämiselle.

Mikä on raamattu, historia
Mikä on raamattu, historia

Katolinen Raamattu

Katolinen Raamattu koostuu 27 kirjasta Uudessa testamentissa, mutta Vanhassa testamentissa on 43. Vaikka protestanttinen Raamattu ei sisällä Barukin, Makkabees I ja II, Tobitin, Juditin, Viisauden ja Ecclesiasticuksen kirjoja.

Alkuperäisen Uuden testamentin kokoelma

Uuden testamentin kokoonpano vahvistettiin virallisesti Karthagon kirkolliskokouksessa vuonna 397 jKr. Suurin osa Uudesta testamentista hyväksyttiin kuitenkin arvovaltaiseksi paljon aikaisemmin. Ensimmäisen Uuden testamentin kirjojen kokoelman ehdotti mies nimeltä Marcion vuonna 140 jKr.

Marcion oli doketisti (doketismi on uskomusjärjestelmä, jonka mukaan kaikki hengellinen on hyvää ja kaikki aineellinen pahaa), joten hän sulki pois kaikki kirjat, joissa puhuttiin Jeesuksesta jumalallisena ja ihmisenä, ja hän myös muokkasi Paavalin kirjeitä vastaamaan omaa filosofiaansa.

Päivätty 170 jKr.

Seuraava ehdotettava Uuden testamentin kirjojen kokoelma, josta meillä on tietoa, oli kaanoni Muratori vuonna 170 jKr. Se sisälsi neljä evankeliumia, Apostolien teot, Paavalin 13 kirjettä, 1, 2, 3 Johannes, Juuda ja Ilmestyskirja. Uuden testamentin viimeisen kaanonin tunnisti ensimmäisenä Athanasius, yksi kirkkoisistä, vuonna 367 jKr. ja ratifioi sen Karthagon kirkolliskokouksessa vuonna 397 jKr.

Kuitenkin historia osoittaa, että todellinen Uusi testamentti nykyaikaisessa Raamatussa tunnistettiin paljon aikaisemmin ja se on uskollinen heijastus ”nimikirjoituksista”. Ensinnäkin itse Raamattu osoittaa, että Uuden testamentin kirjoituksia pidettiin henkeytetyinä ja samanarvoisina Vanhan testamentin kanssa.

Lue myös:Abigailin tarina Raamatussa; Nooan tarina; Salomon laulu

Arvokas ulkoinen lähde: Wikipedia